torstai 10. lokakuuta 2013

Spanieliliiton päänäyttely

Viime lauantaina 5.10. oli spanieliliiton päänäyttely Hyvinkäällä. Islan olin sinne ilmoittanut ja kehään Isla pääsikin. Uffe jäi nyt tänä vuonna pois, Uffen vuoro on sitten joulukuun voittajanäyttelyssä.
Tänä vuonna tuomarina oli hollantilainen Simons Alfons, kooikereita oli ilmoitettu 73 kpl: 16 pentua, 32 urosta ja 25 narttua. Mukava määrä punavalkoisia siis paikalla, vain muutama oli poissa. Pentuluokassa Kossi (Islan veljenpoika ja jotain sukua myös Uffelle...) pärjäsi hienosti, paras urospentu ja lopuksi vielä ROP-pentu! Hieno aloitus ekassa(??) näyttelyssä! VSP-pennuksi valittiin Roosnell kennelin kasvatti Iita. Onnea molempien ommistajille! :) Kovin montaa KP:tä ei tuomari jaellut ja saman oloinen tiukka linja jatkui uroksissakin, hyvin vähän tuli alkuun ERIä, vasta valioluokassa alkoi tulla punaista nauhaa ja SA:ta. Valioluokan voiton vei komea Cola (myöskin Uffen ja Islan yhteinen sukulainen), joka oli lopulta myös paras uros! Sertin saanut Benny valioitui ollen PU 3, urosten toinen oli veteraaniluokan voittaja Shanti ja neljänneksi sijoittui Uuke. Onnea!
Tuomari tutki koirat tosi tarkkaan ja saneli pitkät arvostelut. Narttujen alkaessa oltiin jo paljon aikataulusta myöhässä. Kooikereilla oli myös harjoitusarvostelija, joten sekin hidasti aika paljon. Uffen ja Islan yhteiset sukulaiset jatkoivat hienoilla tuloksilla, kun Nita voitti junioriluokan ERI:llä ja SA:lla, kaunis tyttö! Ennen valioita, SA:n saaneita narttuja oli vain kaksi. Isla sai hienosti ERI:n! Olin niin iloinen tyttösen esiintymiseen! Suurimman osan aikaa keskittyi vain minuun (siis nakkeihin) eikä juurikaan huomioinut muita koiria. Liikkeissä oli mulle vaikeinta pitää oikeaa vauhtia, Uffen kanssa on tottunut menemään täysillä, mutta Islan kanssa ei voi mennä kuin reipasta kävelyä. Varsinkin nyt kun leikattu jalka on kuitenkin toista hieman lyhyempi ja nopeassa vauhdissa koiran kävelytyyli muuttuu ei niin kauniiksi... Hyvin Isla kuitenkin meni ja seisoikin nätisti, oli siis ERI:nsä ansainnut. Valionarttujen sijoitukset tulikin suurena yllätyksenä, tuomari tykkäsi Islasta niin paljon, että tyttöhän sijoittui ensimmäiseksi! Mahtava fiilis oli kävellä ykköspaikalle kaiken kokemamme jälkeen. Ainahan Isla on ollut kaunis ja näyttelyissä pärjännyt, mutta tämä palkitsi minut siitä urakasta, joka on Islan kuntoutuksen eteen tehty! Parasnarttu-kehään menessä oli teoriassa vain kolme vaihtoehtoa voittajaksi, junnu- ja nuortenluokan voittajat ja Isla. Enpä silti oikeasti osanut odottaa, että Islasta tulisi myös narttujen paras, toiset kun olivat niin nättejä! Mutta niinpä me vain seistiin "ykköspallilla"! :D
ROP-kehään päästiin siis kisaamaan upeaa Colaa vastaan. Voiton olisin Colalle antanut enemmin kuin mielelläni, mutta tuomari antoi kuitenkin ROP-ruusukkeen meille!!
Isla siis voitti, ihan uskomatonta. Lähdin hakemaan hyvää kokemusta ja olin äärettömän iloinen jo pelkästään ERI:stä! Päivästä tuli siis pitkä, kun jäätiin odottelemaan vielä loppukehiä, jotka olivat sitten pari tuntia myöhässä...
Kuva: Suvi Tyynismaa
Kuva: Suvi Reini
Ekana Kossi pääsi esiintymän isoon kehään ja hienosti sijoittui toiseksi! BIS-VSP kehässä esiintyi sitten Cola ja sekin sijoittui hienosti neljänneksi! Vau, onnea Kati ja Marja-Leena sekä tietenkin kasvattaja Anne!!
Islan kanssa mentiin siis BIS-kehään päivän päätteksi, molemmat tosi väsyneinä. Mutta hienosti Isla kuitenkin jaksoi vielä esiintyä. Kun neljäs ja kolmas oli sijoitettu, olin jo varma, ettei kooikeria sijoiteta, niin kuin yleensäkin isoissa kehissä. Mutta tuomaripa ojensi sinisen BIS-2 ruusukkeen mulle! Mahtavaa, eipä ole ennen osunut kohdalle BIS-sijoitusta! :)
Uskomaton päivä kaikin puolin. :)
Cirtap's Unique Isla van Unika-K  BIS-2
Kuva: Suvi Reini

Seuraavana vuorossa on tosiaan voittaja-näyttelyt, joihin Uffe on ilmoitettu yhdelle päivälle.
Uffen kanssa olisi myös tarkoitus päästä vähän useammin agilitykentälle, jos saataisiin meidät vielä kisakuntoonkin ennen ennen Uffen "eläköitymistä". :) Seuran mestaruuskisoissa käytiinkin Uffen kanssa syyskuun alussa ja kivaa oli virheistä huolimatta. Syyskuussa oltiin myös Luonais-suomen spanielikerhon järjestämässä koulutuksessa, josta saatiin paljon hyviä vinkkejä treenattavaksi, kunpa vain pääsis useammin treenamaan...

maanantai 26. elokuuta 2013

Välillä jotain kivaakin! :)

Nykyään tulee kaikki uutiset kerrottua facebookin puolella, niin jää tämä blogin kirjoittaminen vähiin...
Tosiaan 7.8. oli Islan kontrolliultra ja virtsarakko todettiin puhtaaksi, ei kiviä!! Jes! Saatiin lopettaa antibiootti ja aloitettiin nivelravintolisien antaminen uudestaan. Erikoisruokaa Isla syö vielä muutaman kuukauden, mutta pikku hiljaa saa ruokaan listätä muutakin, kunhan virtsan pH:ta seurataan. Jos pH nousee, niin sitten Isla saa vain erikoisruokaa, mutta nyt on pienet kokeilut kuitenkin olleet ok. Toki annan Islalle edelleen karpaloa joka päivä, jottei pH nousisi.
Samalla lääkärikäynnillä Islalle aloitettiin myös uusi Cartrophen pistoskuuri ja kipulääke lopetettiin. Nyt Isla on saanut kolme piikkiä ja näyttäisi tassujen nuoleminen jo vähentyneen, keskiviikkona saa vielä yhden piikin tällä erää. Pitää muistaa myös selvittää lääkkeen dopingaika, erkkariin ilmoittautuminen päättyy pian! :)

7.8. käytiin illalla Uffen kanssa Mynskin epiksissä vähän mölleilemässä mini-luokassa! :D Medi hyppyjä ei olla vielä otettu juurikaan, joten siksi mineihin. Ptikästä tauosta huolimatta rata meni hienosti, toki helppona mölliratana ja ilman kontakteja en osannut muuta odottaakaan. Vaikka helposti tuollakin radalla olisi voinut Uffe lähteä väärille esteille. :)

Tässä video meidän suorituksesta:

Nyt on Islalla juoksut ja Uffe hoidossa. Harmittavasti osui juuri nyt, kun olis ollut kiva mennä treenaamaan. Ja lauantaina olis seuran agimestaruuskisat. Tarkoitus olisi Uffen kanssa osallisstua, mutta eipä ole edelleenkään juuri medihyppyjä hyppinyt ja Islan juoksut kesken... :/ Mutta Uffen hyppäämisessä ei mitään vikaa, joten sen puolesta vois jo hyppyjen korkeutta nostaa. Ja Islan juoksujen alustakin on sitten yli kaksi viikkoa. (Oikeastaan kyllä liian aikaisin Uffe tulis takas kotiin...)

torstai 1. elokuuta 2013

Hyviä ja huonoja uutisia, sekä eläinlääkärin odottelua...

Nyt piti oikein kalenteri kaivaa esille, jotta muistaisin mitä tässä välissä onkaan taas tapahtunut... Luvassa siis luotteloa tapahtumista... :)

Islan lääkäriaikaa päädyttiin kuitenkin siirtämään reilulla viikolla eteenpäin Islan hyvän voinnin vuoksi. pH oli laskenut eikä oireita juuri ollut, niin tuntui turhalta mennä lääkäriin heti. Lääkärikin oli sitä mieltä, että katsotaan ensin mitä normaali pH tekee jne. Lääkäri oli siis 19.6. ja pissanäytteestä löytyi edelleen virtsakiteitä sekä runsaasti kokkibakteereita. Nopea vilkaisu ultralla näytti ainakin pari virtsakiveä rakossa... pH:n lasku ei siis vaikuttanut mitenkään, vaikka toki oli hyvä asia. Aloitettiin taas siis ab-kuuri. Tällä kertaa vähintään kuukauden mittainen, jonka jälkeen taas uutta kontrollia. Onneksi Isla vaikuttaa tosi iloiselta ja muutenkin normaalilta, joten ei suurta hätää näytä oleva, vaikka onkin ikävä ja vaikeahoitoinen vaiva.
Samana päivänä oli Uffella hierojalle aika. Pientä jumia rintarangassa ja vähän enempi lannerangassa, mutta jumeja saatiin hyvin auki ja liike selässä oli parempi hieronnan jälkeen. Tässä vaiheessa eturahaslääkekuurista oli kulunut n. 2 viikkoa, jossa ajassa sen pitäisi alkaa tosissaan tehoamaan. Jossain määrin olin varma, että lääke on ollut tehokas, mutta täyttä varmuutta siihen ei vielä osattu sanoa, jumeja kuitenkin oli lannerangassa...

Seuraavalla viikolla olikin taas Islan aika Piiralle. No Isla on mielestäni nyt kesän aikana liikkunut hyvin, mutta Piira löysi kovastikin jumeja ja lukkoja... :( Niin rintarangassa, kuin lannerangassakin, myös SI-nivelet olivat arat. Isla olikin aiempia hoitokertoja levottomampi... Jumit saatiin kuitenkin Islaltakin hyvin auki. Toivottavasti alkaisi jo tuo virtsakiviongelma selvitä, niin voisi taas alkaa antamaan nivel-ravintolisiä!!

Heinäkuun alussa huomasin Islan rapsuttavan korviaan jatkuvasti. No hiivahan siellä kutitti.... Eläinlääkäri onneksi antoi reseptin puhelimitse, niin ei tarvinnut lääkäriin asti taas lähteä Islaa viemään. Hoidoksi saatiin 2 viikon kuuri korvatippaa. Antibioottikuurissa tuleekin sopivasti kuukausi täyteen, kun korvatippakuuri loppuu. Saadaan samalla kontrollikäynnillä molemmat tarkistettua. Ja toivon todella, että alkais Isla jo parantua!!!

9.7. oli sitten Uffen vuoro mennä fyssarin käsittelyyn ja kerrankin tuli hyviä uutisia! Kuulemma jotain pientä jäykkyytä löytyy edelleen, mutta vaikutti ihan eri koiralta kuin ensimmäisellä hoitokerralla! Pitkävaikutteinen eturauhaslääke on siis selvästi tehonnut ja kun eturauhasen kipu on hellittänyt, niin ovat lihaksetkin rennommat eikä ranka jumiudu sen takia. Saimme luvan lähteä varovasti aloittelemaan agilitya! Jee! Samalla viikolla tulikin käytyä sekä agilitykentällä että uittamassa Uffea. :)

14.7. Isla täytti 4 vuotta! Kyllä aika on taas rientänyt. :)


17.7. Vein Islan pissanäytteen tutkittavaksi ja viimein tuli tästäkin hyviä uutisia!! :) Ei löytynyt proteiineja, ei nitriittejä, ei kiteitä eikä verta!! Mikroskoopilla näytteen värjäämisen jälkeen oli juuri ja juuri havaittavissa pari kokkibakteeria muistuttavaa pistettä, muttei muuta! Viimeksi mikroskoopissa ei muuta näkynytkään kuin bakteereita ja kiteitä ja ihan ilman värjäystäkin näkyivät selvästi. Antibioottia päätettiin kuitenkin jatkaa, jotta tilanne ei pahentuisi. Ultra-aika on varattu 7.8., jolloin varmistetaan virtsarakon tilanne. Jos kivet ovat sulanneet antibiootti saadaan viimein jättää pois. Kyllähän sitä on jo nelisen kuukautta mennytkin!!
Lähes heti näiden hyvien uutisten jälkeen alkoi taas Islalla tassujen nuoleminen ja ranteista karvojen pureskelu... Eli ovat siis jalat kipeät. :( Aloitettiin sitten kipulääkekuuri eläinlääkäriin asti ja silloin olisi tarkoitus antaa taas Cartrophen pistos. Viime syksynä siitä ainakin oli apua. Jos kiviä ei enää löydy, niin saadaan myös alkaa suunnittelemaan Islan sterilisaatiota. Juoksut ovat todennäköisesti tässä kuussa, joten sterilisaatio menee ainakin lokakuulle asti. Myöskään heti Cartrophen pistoskuurin jälkeen ei saa tehdä leikkauksia verenvuotovaaran vuoksi. Pitää myös selvittää pistosten dopingaika, jospa saisin Islan vietyä Hyvinkään erkkariin, Uffehan on dopingilla sen eturauhaslääkkeen takia, onkin muuten Uffella eka vuosi kun tämä näyttely jää välistä... :(

Kylläpä se ensi viikon ultra jännittää! Pitäkää kaikki peukut pystyssä ja toivotaan parasta!!

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Näyttelyitä ja lisää eläinlääkäriä

18.5. oli Mynämäellä kaikkien rotujen näyttely. Aamupäivän olin tarkistamassa rokotuksia ja puolen päivän paikkeilla esitin yhden westie-tyttösen elämänsä ekassa näyttelyssä. Alku meni kivasti ja koira esiintyi reippaasti, mutta juuri ennen yksilöarvosteluja tuli tarve löytää äiti jostain eikä namitkaan enää kelvanneet. Esiintyminen hieman siis kärsi, mutta EH kuitenkin tuli ja kehoitus kehätreeniin. Toivottavasti tulee tälle tyttöselle vielä joku näyttely eteen. :)
Uffe oli siis ilmoitettu kehään neljän muun kooikerin lisäksi. Tuomarina oli Irina Poletaeva, joka ilmeisesti arvosteli kooikereita ekan kerran virallisesti?? No tuomari osottaitui kuitenkin melko tiukaksi. Uffelle kuitenkin ERI, mutta ilman SA:ta. Viidestä kooikerista vain Viola sai SA:n ja oli siis myös ROP. Onnea Teija ja Riitta!!

29.5. Olin varannut Uffelle eläinlääkäriajan eturauhasen ultrausta varten. Isla oli juuri muutaman päivän sisällä pissannut kahdesti sisälle, joten otin Islankin varoiksi mukaan. Molemmilta eka pissanäytteet purkkiin. Ensin ultrattiin Uffe. Olikin aluksi miettimistä, että miten se onnistuu, kun viime aikoina on eläinlääkärikäynnit olleet melko vaikeita. No otettiin kuitenkin "riski" ja nostettiin Uffe pöydälle seisomaan, normaalisti ultra otetaan koiran maatessa selällään, mutta sitä olisi ollut turha Uffella yrittää. Olin lähes varma, että hyppää heti pöydältä alas, mutta sinne jäi seisomaan niin nätisti ja rauhassa odotteli namia!! :) No alkoi se namin syöminen sitten kyllä nostamaan kierroksia, mutta ei edes huomannut lääkärin touhuja. ;) Ultralla selvisi, että eturauhanen tosiaan on suurentunut. Oli halkaisijaltaan n. 3cm, normaali koko jäi multa kyllä ihan epäselväksi... Eikä löytynyt yhtään kystaa!! Kystille ainut hoito toitaapi olla koiran kastraatio. Mutta Uffe saa nyt vielä pitää pallinsa ja aloitettiin viikon Ypozane kuuri, joka estää testosteronin vaikutuksen eturauhaseen, mutta ei vaikuta siittiöiden tuotantoon, kuten aiemmin Uffelle annettu Tardak (jolla siis ohi menevä vaikutus). Uffen pissanäytteestä selvisi myös Uffen pH:n nousseen 8:an ja virtsassa oli myös proteiineja. Uffelle siis ruuan vaihto eteen ja viikon c-vitamiinikuuri, jonka jälkeen kontrollinäyte.

Islan pissan pH oli edellen 8 ja lisäksi löytyi nitriittejä, joita ei juuri koskaan ole koirilla... Mutta kuulemma johtuu todennäköisesti pitkittyneestä tulehduksesta. Siis kolmen viikon erikoisruuan ja kahden viikon antibiootin jälkeen ei mitään muutosta!! Ruuan olisi pitänyt laskea tehokkaasti pH:ta alas ja antibiootin tietty tappaa bakteerit, mutta eipä ole toiminut... No Islalle myös c-vitamiinia sekä karpaloa ja viikon päästä uusi näyte. Molemmilta lähti näytteet viljelyyn ja seuraavana päivänä selvisi, että Islan pissa tosiaan kasvaa edelleen bakteereita ja Uffen ei. Herkkyysmäärityksen mukaan Islan syömä antibiootti pitäisi olla tehokas tähän bakteeriin, mutta ei mitään käsitystä miksi ei ole auttanut...! Tässä vaiheessa (perjantai) huomasin, että Islan erikoisruoka alkoi loppumaan. Isla oli siis syönyt Hill'sin kivien sulatusruokaa säilykkeenä. Säilykeruoka ei ole omasta mielestäni kovin kivaa koiralle syöttää, siitä on enemmän "vaivaa" kuin nappulasta ja hirmu määrä tölkkejäkin kertyy kaappiin keräykseen vieteäväksi. Ja koska tässä ruuassa oli aineluettelossa ekana vilja, niin tilasin apteekin kautta Royal Caninin vastaavaa nappularuokaa, jossa ei ole viljaa. Säkki saapui sopivasti tiistaina apteekkiin, kun aamulla meni viimeinen annos purkkiruokaa. Samoihin aikoihin loppui c-vitamiini, mutta sitä en ostanut lisää jostain syystä... Tiistai-iltaruoka oli siis suoraan pelkkää RC:n nappulaa (ja karpalo sekä ab).

Keskiviikko aamuna vein kontrollinäytteet tutkittavaksi. Uffen pH oli laskenut 5:teen ja proteiinien määrä vähentynyt kolmesta plussasta yhteen! Ruuan vaihto ja c-vitamiini siis auttoi! Ja ilmeisesti myös eturauhaslääke, kun proteiini oli laskenut. Hienoa! :) Mutta Islan pH oli edelleen 7,5, eli edelleen liian korkea vaikkakin hieman laskenut, nitriittejä oli edelleen vahvasti ja uutena vielä proteiineja!!
Päädyttiin torstaina eläinlääkrin kanssa, että syötän ab:n loppuun pe aamuna ja sitten annetaan bakteerien kasvaa ja otetaan maanataina uusi näyte punktiolla ja lähetetään se tarkempiin tutkimuksiin ulkopuoliseen labraan. Kuulemma mykoplasma voi aiheuttaa pitkään korkealla olevan pH:n ja sitä ei heillä pystytä klinikalla tutkimaan. Varasin siis maanataiksi uuden ajan. Torstaina päädyin myös tilaamaan pH-liuskoja kotiin. Apteekissa maksaa hirveästi ja netissä oli yli puolet halvemmalla. No tulikin yllätyksenä jo tänään postissa. Koirat oli tietty mukana postia hakemassa ja pissat tuli sillä reissulla oli siis odoteltava, jotta pääsee testailemaan. Uffelta sain eka testattua ja pH oli siinä 5-6 paikkeilla, kuten vähän odotinkin. Isla ei pissannut, kun ekan kerran koitin. Tuntui vähän oudolta, kun tän pissavaivan aikana se yleensä on pissinyt ihan jatkuvasti. (Aamullakin jäi vähän epäselväksi pissasiko se ekalla pihakäynnilla lainkaan vaiko vasta, kun lähdettiin käelylle...) No sain kuitenkin vähän myöhemmin myös Islalta otettua pH:n ja suureksi yllätykseksi liuskan väri oli ihan selkäesti sama kuin paketin päällä olevassa "kartassa" 6!! Siis 6...! Oli pakko tarkistaa uudestaan, mutta kutosena pysyi... Oliskohan se tiistaina vaihdettu ruoka siis tehonnut näin hyvin!??!? RC.n ruuassa on kyllä enemmän natriumia, jotta koira joisi enemmän ja Islahan on juonut enempi nyt (ehkä??). Eikä siinä ole sitä viljaa, jota olen vähän aina vältellyt... Eläinlääkäriä en saa kiinni ennen maanantai-aamua ja ab on nyt loppu... Tässä olis varmaan hyvä kuitenkin syöttää myös antibioottia, kun nyt pH on normaali, niin bakteeritkin kuolis helpommin ja kun pH on normaali, niin tuskin tarvii mitään punktionäytettä ottaa maanantaina sittenkään...
No pitää viel ottaa pH:t huomenna ja sunnuntaina, jospa tämän päiväinen oli kuitenkin virhe...

Tässä vielä muutama tällä viikolla otettuja kuvia. Kivaa kun on kesä! :)


Uffe ja muovilintu, jota oli kiva noutaa. :)


maanantai 13. toukokuuta 2013

Eikö tää koskaan lopu...?

Joo, tää vuosi tuntuu olevan alusta asti yhtä vaivaa vaan. Välillä Isla, välillä Uffe ja joskus molemmat yhdessä... :(
Niin, mutta kävimme sentään molempien koirien kanssa Match Showssa Kalannissa 7.4. Uffen esiintyminen oli ihan perus Uffea, kulki hienosti ja komensi namia. ;) Sininen nauha siis tuli isojen aikuisten kehästä, kun haukkuminen kehässä ei ehkä ole niin suotavaa... :) Sinisten kehässä ei päästy enää jatkoon. Isla esiintyi pienten aikuisten kehässä ja Islankin esiintyminen oli tavanomaista, eli äärettömän rauhallista ja olemus oli vähän, että kyllä mä täällä sun kanssa kuljen kun kerta haluat.. :) Sininen nauha tuli ja sinisten kehässä päästiin jatkoon. Suuri yllätys oli, kun Isla valittiin pienten aikuisten sinisten ekaksi!! Vau! No, osaahan Isla esiintyä hienosti ja on tosi kokenut näyttelykehässä. Islan kanssa siis päästiin BIS-kehään ja siellä tuli sitten esille se toinen puoli Islan näyttelyesiintymisestä. :o Isla kun ei ihan joka koiraa siedä ja jotkut nartut on vaan sille liikaa... Meidän edellä kulkeva narttu oli sellainen jostain syystä, heti kehään mentyämme alkoi räksytys. Ja Islan kohdalla ei aina auta namit ei komennot... Yritin saada välimatkaa siihen koiraan ja Islan huomion minuun ja nameihin, mutta kehässä kuljin säntäilevän ja haukkuvan koiran kanssa. Tuomari siis kättelikin meidät ensimmäisten joukossa pois. Voi Islaa, kun oppis olemaan nätisti... :)
Mätsärissä oli mukana myös kooikeri Nekku junnuluokassa ja Nekku ylsi hienolla esiintymisellä sinisten toiseksi! Onnea Petra ja Nekku! :)
Iipa pienten aikuisten SIN 1 !! 7.4.2013 Kalannin mätsärissä

Tästäpä sitten alkoi se meidän alamäki... :( Kiinnitin huomiota Islan tiheään pissaamiseen. Perinteisesti Isla on pissannut maks. 3-4 kertaa päivässä ja nekin vasta, kun on jo jonkin matkaa kävelty. Juoksujen aikana saattaa pissailla hiukan useammin. No nyt lenkin mittaan pissaamisia tuli alkuun ehkä 2-3 yhden lenkin aikana. Muutaman päivän sisällä loppu lenkistä saattoi pissailla ihan muutaman kymmenen metrin välein... Tuolloin oli vielä vähän lunta maassa siellä täällä ja huomasinkin loppu lenkistä verijälkiä lumessa. Soitin eläinlääkäriin ja hän pyysi tuomaan näytteen seuraavana aamuna. Sain näytteen purkkiin ja päätin ottaa koirankin mukaan, oli pissa sen verran tummaata. No näytteestä löytyi bakteereita, verta, leukosyyttejä, proteiineja sekä liian korkea pH. Lisäksi lämpöä oli hiukan, mutta tulehdusarvo oli kuitenkin ok. Saatiin 10 päivän antibioottikuuri ja parin päivän päästä selvisi herkkyystutkimusten tulokset, joiden mukaan pitäisi olla tehokas lääke tähän bakteeriin. Kaikki piti siis olla hyvin. Islan kuurin loppumisen aikaan oli varattu Uffelle aika verikoekontrolliin sen lääkärin virheestä johtuvan kipulääkeyliannoksen vuoksi. Uffella on iän myötä tullut erittäin suuri eläinlääkärikammo ja inho. Verikokeen ottaminen ei siis onnistunut ilman rauhoitusta, joten samalla tarkastettiin, miten eturauhanen on lähtenyt paranemaan. No eihän se ollut, vaan oli suuri edelleen... Nyt täytyy siis miettiä miten se saadaan rauhoittumaan ilman kastraatiota. Silloin oli se Islan sterilisaatioaika jo tulossa, joten sen ajateltiin rauhoittavan myös Uffen tilannetta kovasti. Tälle asialle ei siis tehty mitään suurempaa. Verikokeen tulokset tulivatkin samantien ja lääkäri totesi, ettei ole olut haittaa liian suuresta Rimadylin annoksesta. Hieno juttu! Lääkärillä oli kova kiire, kun oli jo työpäivä loppunut ja yksi asiakas vielä meidän lisäksi kesken. Me siis hoidimme loput asiat hoitajan kanssa. Maksaessani kävikin ilmi, että yksi arvo oli kuitenkin koholla, mutta lääkärin mukaan se johtuu eturauhasvaivasta eikä Rimadylistä. Uskoa kai pitää, mutta miten afos (eli yksi maksa-arvoista) nousee eturauhasvaivassa....??  No, myöhemmin juttelin toisen lääkärin kanssa ja hän oli samaa mieltä asiasta. Kuulemma afos nousee helposti ilma syytä, varsinkin kun alkaa tulemaan koiralle ikää... Muut arvot kuitenkin kunnossa, joten ei huolta tästä!

Koska Islalle oli jo varattu sterilisaatioaika, joka oli pari päivää kuurin jälkeen, otettiin kontrollinäyte varoiksi. No sieltäpä löytyi edelleen bakteereita ja verta. Uusi tehokkaampi kuuri aloitettiin ja sterilisaatio peruttiin tulehduksen takia. Uuden kuurin lopulla jo tiesin, ettei varmasti ollut tehonnut ja uudessa näytteessä olikin edelleen bakteereita ja verta pari päivää kuurin jälkeen. Nyt näytteestä tutkittiin myös virtsakiteet. Ekastakin ne kai katsottiin, mutta tuosta kontrollista ei... No kiteitähän siellä oli ja sitten taas varaamaan uutta aikaa. Nyt Islan rakko ultrattiin ja otettiin pissanäyte punktiolla, jotta se olisi "steriiliä". Ultrassa havaittiin selvästi virtsakiviä, läpimitaltaan alle 1cm. Vaihtoehtoina tässä vaiheessa oli joka ruokavaliohoito, jos kivat ovat sulaavaa muotoa. Mutta, jos kivat eivät sula ruokavaliolla, niin olisi edessä rakon huuhtelu tai mahdollisesti leikkaus, jos kivet ovat liian isoja! Jäimme sitten odottelemaan virtsanäytteen tutkimustuloksia, tuossa ajassa ehdin jo olemaan varma, että leikata pitää... :/ Virtsasta löytyi bakteereita, verta, leukosyytejä, kiteitä ja pH oli edelleen korkea. Lääkärin mukaan virtsasta löytyneet kiteet olivat kuitenkin sulavaa muotoa, joten ruokavalion muutos pitäisi sulattaa myös kivet. Ei siis tarvitse edes huuhtelu ja suunniteltu röntgenkin jätittiin ottamatta. Erikoisruokaa pitää syödä yhteensä 6kk, ekat 1-1,5kk kiviä sulattavaa ruokaa ja loppu aika kiviä ehkäisevää ruokaa. 1,5kk päästä on uusinta ultra, josta selviää ovatko kaikki kivet hävinneet erikoisruualla. Pissanäytteestä otettiin vielä viljely, jotta selviäisi, mikä antibiootti kannattaa aloittaa. Keskiviikkona siis käytiin lääkärissä ja helatorstain ja tulevan viikonlopun takia tulos saatiin vasta tänään, Maanantaina. Lääkäri määräsi Islalle 3 viikon(!) antibiootikuurin Oriprim Vettiä. Pitkän kuurin vuoksi Islan vointia pitää seurata tarkkaan, lääke saattaa aiheuttaa perinteisten vatsavaivojen lisäksi, oksentelua, tiheää pissaamista, juomisen lisääntymistä (munuaisvaivat?) ja kuiva silmäisyyttä... JES, tätä me vielä tarvitaankin... Tämän luulisi jo tehoavan ruokavaliohoidon lisäksi! Ongelmanahan on se, että tulehdus voi aiheuttaa kiviä, mutta myös se että kivet edesauttavat tulehduksen syntyä ja sen hoitaminen on vaikeaa. Eli siis molempia on hoidettava, kunnes molemmista päästään eroon... Islalle oli varattu torstaiksi fyssari, mutta se peruuttiin varmuuden vuoksi. Ettei tule mitään lisää haittaa, parannellaan tätä nyt ensin...

Kaiken tämän lisäksihän se Islan sterilisaatio siirtyy, kunnes kivet ovat hävinneet. Eli joku 2kk, ellei Islalla ole sitten ne juoksut juuri silloin. Juoksuista olisi hyvä odottaa vähintään 2kk ennen leikkausta. Ja Islallahan oli ekä tulehdus 2kk viime juoksujen jälkeen.... Että saas nähdä miten käy. Tämä ei tosiaan myöskään helpota Uffen vointia, kun on hyvän hajuinen narttu kotona. Tässä on nyt mietitty, että Uffen eturauhanen pitäis tutkia tarkemmin, eli ultrata. Sitä kun ei olla vielä tehty ja sillä selviää monta asiaa. Tähän asti Uffea on hoitanut lähinnä meidän kunnaneläinlääkäri, mutta ultra aikaa olen varaamassa lääkäriltä, joka on perehtynyt koirien lisääntymiseen. Hänen mukaansa Uffelle kannattaisi kokeille ihan toista lääkettä, mitä on viimeksi annettu. Toinen lääke on turvallisempi, jos haluaa varmistua, ettei lisääntyminen vaikeudu ja se on pidempi vaikutteinenkin... Nyt lauantaina on Uffella koiranäyttely, sopivasti tässä dopinginaikojen välissä. Voipi olla, että tänä vuonna ei muita näyttelyitä enää olisikaan, jos päädymme siihen pitkävaikutteiseen hoitoon. Siinä oli muistaakseni 6kk dopingaika... No eipä näyttelyillä niin väliä, kunhan saadaan koira kuntoon ja pysyisi vielä edes joku mahdollisuus jälkeläisiinkin. Jos joku vaikka haluaisi itseni lisäksi Uffea jalostukseen käyttää. (Mun on hyvä sitä suunnitella, kun ei ole edes sitä jalostusnarttua...;) )

Eipä ole helppoa taaskaan... :(

Lisäystä:
Enpäs muistanut eilen kirjoittaa, että Uffen kanssa on tässä välissä käyty kaksi kertaa osteopaatilla ja kerran fyssarilla. Rangan jumit ja lukot saatu auki ja lantio suoristui. Fyssarin mukaan Uffen lannerangan kireys johtuu juurikin eturahasesta. Kipeän rauhasen vuoksi Uffe vetää itsensä "kasaan" ja se aiheuttaa jumeja lannerankaan. Että senkin vuoksi pitää pian saada selvyys eturauhasen tilasta. Kunpa se pitkävaikutteinen hoito auttaisi!

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Fyssaria, hierontaa, osteopatiaa, lääkäriä ja taas fyssaria ja vähän kaikkea... :)

Mistäs sitä sitten aloittais... Ei enää oikein edes muista missä on käyty ja minkä koiran kanssa. ;)

Jospa sitten se "helpompi" ensin, eli Isla.
Isla kuntoutuu pikku hiljaa, välillä on parempia aikoja ja välillä vähän huonompia, mutta pääsääntöisesti on jo parempaan päin. Viime päivityksen jälkeen Isla on käynyt kerran Leena Piiralla ja kerran fyssarilla. Seuraavaksi vuorossa hierooja jossain välissä ja toukokuussa taas fyssaria ja kesäkuussa Piiralle. Eipä siinä sen ihmeempää, samaan tapaan jatketaan. Jalkojen pieni pituusero pitää huolen, että "huollossa" on käytävä säännöllisesti. 4 viikon päästä Isla menee sterilisaatioon, kun sitä kohtua ei nyt tarvita. Päästään helpommalla... Alunperin oli tarkoitus vähän odotella, mutta Islan hajut häiritsevät Uffen hormonitoimintaa niin kovasti, että enää ei voi odotella. Uffelle saadaan helpommat oltavat, ettei käy niin kierroksilla koko ajan. ;)

Sitten se Uffe... Viime Elokuussahan Uffe oli mukana Piiralla, kun Isla oli hoidettavana. Ja lihasjumien syyksi Piira ehdotti eturauhastulehdusta, kun oli siinä Islaa hoidettaessa niin hajuista kiinnostunut ja halusi Islankin leikkimään. No eturauhastulehdushan sitten löytyikin ja se saatiin hoidettua antibiooteilla pois. Eturauhanen voi suurentuessaan painaa jotain hermoa ja aiheuttaa lihasjumeja. Lihasjumit kuitenkin jäi hoidosta huolimatta, joten Uffe kävi muutaman kerran hierojalla tossa talvella. Jumit saatiin auki, mutta takapää tuntui kuitenkin jäykältä. Yritin saada aikaa sekä fyssarille että Piiralle, mutta tietty jonot ovat tosi pitkät, joten käyttin sitten vaan hieroojalla. Ja Joulukuussa Uffe oli mukana ortopedilla, kun Islan jalkaa tarkastettiin. Ortopedin tutkimuksen perusteella Uffessa ei ollut mitään vikaa, röntgenkuville ei kuulemma ollut mitään perusteita. Joten kuvat jätettiin ottamatta ja tutkittiin sitten samalla virallisesti polvet sekä myös silmät.... Viimein tässä kuussa löysin fyssarin, jolle sai ajan melko pian. Se oliskin ollu viime viikon perjantaina. Mutta juuri ennen sitä torstai-iltana sekä perjantai aamuna Uffe vaikutti hieman oudolta. Oli koko ajan ihan lähellä mua ja yritti "varastaa" Aleksin leluja. Kuvittelin tietty, että onpas sillä nyt tylsää, kunnes Uffe sitten vinkaisi mun pienestä kosketuksesta lantion alueelle ja änki syliin. Käytiin vähän ajan päästä ulkona ja Uffella oli kova kiirre päästä kakkalle. Sittenpä kaikki oireet tuntu pikku hiljaa menevän ohi, hiukan vielä aristi takajalkojen koskemisesta. Sama toistui siis perjantai aamulla, lisänä oli vain pieni tärinä ja jo ennen kuutta alkanut vinkuminen eteisessä ja levottomuus, eikä olisi halunut maata aloillaan lainkaan. Selkeästi siis kipuoireita ja heti tuli luustoviat mieleen, kun selkä oli kerran jäykäksi jo todettu hierojalla. Soitin siis eläinlääkäriin ja saatiin aika ortopedille, jotta kuvattais luusto ja siirsin myös fyssarin ajan. Ensin lääkäri tutki Uffen käsin ja totesikin lannerangan olevan selkästi jäykkä, että siellä voi vaikka ollakin jotain vikaa. Ikuisuudelta tutuntuvan ajan jälkeen kuvat oli saatu otettua ja pääsin niitä katsomaan. Helpotus oli suuri, kun kuvista ei mitään löytynyt! Selkärangassa ei muutoksia ja oli tosi hyvän näköinen. Lannerangassa muistaakseni viimeisen nikaman kohdalla joku epämääräinen pieni tiivistymä, mutta ortopedin mukaan ei selkästi mitään vikaa vaan tiivistymä voi johtua ihan vain siitä, että sillä alueella on niin paljon "tavaraa" muutenkin, joka näkyy röntgenissä tiiviimpänä kohtana. Lonkat erittäin hyvät, tiiviit ja maljat kunnossa. Polvet erinomaiset, ei mitään vikaa, samoin kuin kintereet. Takajalkojen linjassa (vai oliko se vain vasemmassa...) oli pieni kiertymä sisäänpäin, mutta sillä ei kuulemma mitään merkitystä mihinkään, ei aiheuta kipua eikä liikkumisongelmaa tai muutakaan. Normaaliluustoinen poika siis! :)

Uffen luusto siis erittäin hyvässä kunnossa eikä rakenteellista vikaa löytynyt! Lääkäri teki muitakin tutkimuksia ja eturauhanen oli taas suurentunut, joten yhtäkkinen kipuilu johtui siitä. Silloin ei saatu pissanäytettä otettua, koska rakko oli tyhjä. Joten hoitoa ei vielä aloitettu. Hormonipiikki olisi muuten annettu varoiksi, mutta mahdollinen jalostuskäyttö nyt keväällä oli vielä epäselvää, joten sitä ei viitsitty antaa, koska kuukausi piikin jälkeen tuskiin tulis astumisesta mitään. Uffe sai 15 päivän kipulääkekuurin ja sitten lähdettiin huojuvan koiran kanssa kotiin. :) Maanantaina vein pissanäytteen eläinlääkäriin bakteeritutkimusta varten. Tähän mennessä oli selvinnyt, että mahdollinen astuminen siirrettäisiin keväisen pentutilanteen takia vuoden loppuun, joten Uffe sai hormonipiikin, jotta päästäisiin oireista nopeammin eroon. Maanantaina alku illasta, kun annoin Uffelle päivän toisen kipulääkeannoksen päätin lukaista pakkausselosteen viimein, kun en ollut sitä "ehtinyt" edes vilkaista ennen. No kas kummaa, kun pienen laskutoimituksen jälkeen sain puolet pienemmän annoksen Uffen kokoiselle koiralle...! Eläinlääkäri oli siis määrännyt Uffelle tupla-annoksen lääkettä... Ensimmäiset 5 päivää 2 tabl. vaikka normaalisti se yksi ja seuraavat 10 päivää 1 tabl., vaikka ois pitäny olla 1/2. Tuplatarkistus laskutoimitukseen ja sitten soittoa eläinlääkäriin, että mitä helkkaria ne on tällä tarkoittaneet! No, näppäily virheeksi sanoivat ja lääkäkuuri tauolle viideksi päivää ja sen jälkeen normiannoksella, jos on tarvetta. Kysyipä hoitaja vielä, että onko vaikuttanut kipeältä, no ehkä se tupla annos tosiaan vei ne kivut aika tehokkaasti... Vaarana yliannostuksessa on ekana vatsaoireet mm. vatsahaava. Vakavampia haittoja ovat sitten maksan ja munuaisen vajaatoimita tai muut vastaavat ongelmat. Eläinlääkäriasema lupasi kuukauden päästä ilmaiset verikokeet, jotta saadaan varmistus, ettei ole lääkityksestä ollut mitään haittaa... Jee...!

Tänään oli sitten Uffen fyssari ja olipas hyödyllinen käynti, selkis monta asiaa, joita ei edes eläinlääkärissä ollut tullut esille. Uffella oli vino lantio (muistaakseni viimeksi, kun joku, ehkä Piira siitä mainitsi, se olis ollut vielä suora.), lanneranka jäykkä ja takajaloissa myös jäykkyyttä, varsinkin SI-nivel oli kovin jumissa ja vasemmalla puolella erittäin kipeän oloinen. Takajalkojen lihakset olivat epäsuhtaiset ja sisäreidet isommat kuin ulkoreidet (ta jotain sinnepäin...), joku jänne tms. oli myös sisäreidestä tosi kireä. Nämä asiat varmasti ovat vaikuttaneet jalkalinjan kiertymiseen, joka näkyi röntgenissä. Jotain lukkoja fyssari sai vähän auki. Lopuksi käsiteltiin vielä laserilla selkä ja takajalat. Siinä sitten pohdittiin, että miten on voinut koira päästä näin pahasti jumiin lähes huomaamatta. Pienen pohdinnan ja muistelun jälkeen tuli mieleen edellis(!) syksynä/loppukesästä, kun Uffe sai jalkansa verkkkoaidan rei'ästä läpi agikentän laidalla ja siitä sitten kiepsahti ympäri selän kautta kyljelleen. Tuossa tilanteessa Uffe ei päästänyt ääntäkään ja lähti normaalisti kävelemään. En muista mahdettiinko käydä vielä jopa kentänkin puolella. Uffesta ei päällepäin näkynyt mitään oiretta ja normaali elämä jatkui. Jotain lihasjumeja silloin kyllä tuli, koska kävimme pari kertaa hierojalla, mutta ei muuta. Siinä sitten meni talvi ja osa kesääkin Islan jalkaa kuntouttaessa ja talvella syntynyttä poikaa hoitaessa. Syksyn ja tän talven aikana on sitten tosiaan käyty muutamasti hieroojalla ja pariin kertaan Uffe on ollut Islan ortopedikäynnillä mukana. Ekalla kerralla ei juuri Uffeen edes koskettu ja toisella kerralla Joulukuussa tehtiin viralliset polvi ja silmätutkimukset ja sen lisäksi ortopedi kävi Uffen käsin läpi ja kaikki kunnossa. Ja nyt ollaan sitten tässä tilanteessa. Kummaa, että ortopedikin silloin joulukuussa väitti, että täysin kunnossa on! Hieroja tietty keskittyy vain lihasjumeihin, toki hieroja huomasi, että vois olla fyssarille tarvetta.

Onneksi nyt ei ole rakenteellisesta viasta kyse, vaan pirun pitkään kestänyt ja pikku hiljaa huomaamattomasti edennyt rangan jumiutuma, jonka Uffe on peittänyt äärettömän hyvin. Viime viikkoina olen kyllä ihmetellyt jatkuvaa minussa "kiinni" olemista ja tarvetta koko ajan leikkiä jne. Toki tylsyys vaivaa pikkulapsiperheen koiraa, mutta nyt kun syy on selvillä, niin selvästihän siinä oli mukana sijaistoimintojen haku, jotta kipu ja epämiellyttävät tuntemukset olisi Uffelta itseltäänkin piilossa. Ja kukahan uskoisi leikkivän, juoksevan ja muutenkin energisen koiran olevan pahasti rangaltaan jumissa.... Siihen se lääkärikin vissiin aiemmin "lankesi". Jatkossa siis Uffe ekana osteopaatille, "rangan suoristamiseen" ja sitten uudestaan fyssarille hoitamaan lihakset tasapainoon ja siinähän se sitten alkaakin olla. Nähtäväksi tosin jää montako käyntiä tarvitaan. Niin ja se Uffen eturauhasvaivan takia Islan sterilisaatio tehdään jo kuukauden päästä, eikä vasta sitten joskus, kun on näyttelytavoitteet saavutettu ja jalka 100% kunnossa. Jalka on jo sen verran hyvä, että kohdun poistolle ei ole estettä ja näyttelyt on tässä tilanteessa toisarvoinen asia. Tärkeämpi saada Uffelta "nenän edestä" hyvät hajut pois ja tilanne tasattua, jottei koko aika ois hormoonit kovilla kierroksilla.... Tää vuosi ei ihan alkunut niin rauhallisesti koirien osalta kuin toivoin, mutta ehkä ensi vuosi?? ;)

perjantai 4. tammikuuta 2013

Vuosi vaihtui

Onpas viime päivityksestä taas aikaa.... Islan jalka alkaa olla taas kunnossa. Kävely on parantunut huomattavasti, vaikkei ne liikkeet täydelliset olekkaan. Kävelyillä Isla jaksaa ravata pidempiä matkoja ja muutenkin ovat kaikki jalat tasapuolisemmin käytössä. Cartrophen pistoksista oli siis uskoakseni hyötyä sekä tietty myös ollaan edelleen käyty sekä hierojalla että fyssarilla. Nopea eläinlääkärin tarkastuskin oli samalla kun Uffelta uusittiin viralliset terveystarkastukset. Eläinlääkärin mielestä Islan jalka vaikuttaa jo selvästi paremmalta. Uffelta siis tarkastettiin polvet ja silmät. Kaikki edelleen kunnossa, polvet 0/0 ja silmät terveet. :)

Joulukuun alussa Uffe oli mukana Helsinki winnerissä, tuomarina oli hollantilainen Rony Doedijns. Isohkossa valioluokassa Uffe oli toinen ja paras uros kisassa Uffe oli kolmas, vara-CACIB tuli Uffelle.

Mitään ihmeellisempää tässä ei olekaan tapahtunut. Loppu vuosi meni hyvin rauhallisesti lähinnä kotona ollen. Vuosi 2012 ei ollut se paras vuosi koirien osalta, Islan lonkan sijoiltaan meno ja siihen liityvät asiat olivat läsnä koko vuoden ja kuntoutuskäynnit jatkuvat edelleen. Tai hierojalla varmaan täytyy käydä suht säännöllisesti koko Islan loppu elämän. Lisäksi vielä Uffen eturauhastulehdus jne. Pari hyvää hetkeä meinaa ihan unohtua, kun kaikki ajatukset on vaan Islan jalassa ja seuraavassa fyssarikäynnissä tms. Alku vuodestahan sain kennelnimen ja kesällä Islan liikkeet testattiin menestyksekkäästi näyttelyssä. Mahtavin päivä oli varmasti (koirapuolella...) Uffen 6. syntymäpäivä, jolloin oli spanieliliiton erikoisnäytely Hyvinkäällä. Suuren koira määrän joukosta Uffe valittiin rotunsa parhaaksi!! Mahtava saavutus, joka tuskin enää uudestaan osuu kohdalle. Vuosi 2013 on toivottavasti viime vuotta parempi tai vähintään tapahtumaköyhä. :) Jospa parissa näyttelyissä kävis ainakin Uffen kanssa, ehkä Islankin voi viedä taas kehään. Agility olis tarkoitus päästä taas aloittamaan Uffen kanssa, tauko on ollut jo liian pitkä! Sijoituskodin jos löytäisi tuontinartulle, niin olis tämän vuoden "tavoitteet" täytetty.